perjantai 11. joulukuuta 2015

Pussista pussi...

Jaahas...  Tässä kun toista vuorokautta on jatkanut muutaman neliön kokoisen eteisen siivousta, tuli jo mieleen että tekiskö jotain IHAN muuta!!
...Joululahjojen hankintakin naputtaa takaraivossa alvariinsa... onneksi suurin osa alkaa olla jo kondiksessa siltä osin. Nämä aikuisille suunnatut lahjat vielä ovat vähän vaiheessa. Muutaman lahjan aijon hoitaa joulujuoman hankinnalla... Tämä on kuitenkin meikäläiselle sellainen päätös, että juoma on pakattava jotenkin ajatuksella, sillä lahja sinänsä on kaikkea muuta kuin ajatusta täynnä. 

Tähän avuksi riensivät iki-ihanat ystäväiseni ; kahvipussit. Pusseja on kertynyt tuonne varastoon...öööö...no sanotaanko näin että minun ei niitä enää tarvitse enempää säästää ;-). Koskaan en ole niistä kassia tai koria koittanut vääntää, enkä mitään muutakaan mitä niistä nyt normaalit ihmiset pruukaa tehdä. Tänään testasin pussin vetoisuutta, ja avot sehän oli just sopiva perus viinipullon kokoa.


Ensin tietysti pussi piti pestä. Tähän pullopussi tarkoitukseen aijon nyt käyttää tätä pussin nurjaa "hopeista" puolta. Mitta oli aikas lyhyt pulloa varten, joten pussi vaati jonkinsortin kauluksen...


...ja sehän valmistui ihanasta ystävältä saadusta pinkistä tyllistä. Ei kai sitä kaikki tarvi jouluna olla ihan täys punaista? Sitten hurautin kauluksen ompelukoneella kiinni.

Ompeluksen päälle piti saada jotain nauhaa. Aarrelaatikoista löytyi vanhoja avainnauhoja, joista olen ottanut turvalukkoja talteen... siitä siis mittaamaan sopivaa pätkää.

Nauha ja kahvat syntyivät noista avainnauhoista... ihan kiva saada hyötykäyttöön nämäkin :-) 


Sitten tarvittiin joku korttihässäkkä vielä kylkeen.



Big shotilla leikkasin pari sydäntä. Pinkki pohjaisessa paperissa oli mustia sydämiä ja toinen paperi oli musta. Nämä liimasin yhteen ja mustalle puolelle lätkäisin ääriviivatarralla hyvän joulun toivotukset. Reikä reunaan ja vaaleanpunaisella puuvillalangalla kiinni pussiin. 


No nyt on taas vähän vähemmän lahjahuolia :-) 

Leppoisaa viikonloppua sinulle <3

2 kommenttia:

  1. No nii siin se taas oll mainio idea!

    VastaaPoista
  2. Juu ja tämmöseen pussiin voi huitasta vaikka mitä sisälle... ei se nestettä tarvii olla. Ihan kun laittaa vaikka ääriämyöten täyteen Geisha-suklaata, niin tiiän monta kun ois tosi onnellisia ;)

    VastaaPoista