tiistai 1. syyskuuta 2015

Ruusunaika...

 

Kun on osaamaton puutarhaihminen, niin joutuu ruusunsakin värkkäämään ihan vaan kierrätysmatskusta :) Se ei silti haittaa yhtään, sillä näitten ruusujen värkkäily on melkosen ihanaa hommaa. 

Eli sytykeruusuja on nyt syksyn kunniaksi tullut askarreltua vino pino. Ahkerana kynttilöiden kuluttajana, säästän aina kaikki palamatta jääneet kynttilämassat ja käytän ne sitten näihin ruusuihin (viime vuonna tonttuihin). Nyt tein oikein ensimmäistä kertaa kokeilun kynttilämassan värjäyksestä. Tuossa alhaalla näkyvä "papanapussi" on siis väriainetta.



Kananmunakennoja tyhjenee  melkoisen tiuhaa tahtia meidän perheessä, joten materiaalia ainakin riittää niin paljon kun vaan jaksaa näitä taiteilla. Itse en käytä minkään valtakunnan liimoja näissä töissä... pysyvät kyllä mielestäni kasassa ihan ilmankin.


 Sitten vaan kynttilämassa sulamaan... Täytyy sen verran mainita tästä meikäläisen sulatusastiasta, että kyseinen toopi on palvellut jo ties kuinka monta vuosikymmentä erään sotaveteraanin kodissa, jossa on erilaisia kädentaitoja harrastettu taidolla ja tunteella. Tämäkin astia on käsityönä tehty ja uskoakseni vartavasten kynttilänsulatukseen. Ihan mahtavaa saada työstää tällaisilla elämän aarteilla :)



Ruusujen dippaaminen kynttilämassaan pari kertaa, ja nättejä tulee :) Värikin on mielestäni kaunis, vaikka kuvassa sekään nyt ei näytä ihan todellista luonnettaan. Eli parilla väripapanalla sai kyllä kivasti massaa sävytettyä. Kuva otettu ensimmäisen massakylvyn jälkeen :)


Ruusujen jähmettyessä, väkersin ruusuteemaa myös tulitikkuaskeihin... Eli päälystin askit kankaalla, kiinnittimenä erikeeper/vesi-miksaus. Vielä viimeistely pellavarusetilla. Tämäkin ruusukangas on edesmenneen mummuni verhoilukangasta jostain... hmmm... veikkaisin 80-luvun alkumetreiltä. Se sopi nyt oikein hyvin tähän hommaan.


  
Lopuksi kennojen kansista syntyi pohjat päälystämällä ne ruskealla pakkauspaperilla. Sitten vähän jäkälää fylliksi, ruusut (6kpl) ja tulitikkuaski paikoilleen. Sellofaani päälle ja pellavanarua sekä ruusukankaan suiro rusetiksi. Siinä olisi valmiina lahjapaketti takan tai minkä tahansa puulämmitteisen systeemin käyttäjille :). H.5€/pkt.

 Lämpöisiä ajatuksia ja tunnelmallista syksyn alkua sinulle :) Kiitos kun poikkesit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti